maanantai 3. joulukuuta 2012

Tito muutti pois luotamme


Päätimme luopua Titosta useasta syystä, näistä ehkä vahvin ja helpoin käsittää on se, että Tito ja Wallu eivät tulleet kunnolla toimeen keskenään. Pojat tappelivat suht. usein keskenään, Tito sai muutamia pieniä vammoja, ja lopulta kun tunnistin ongelman ytimen: luonteiden yhteensopimattomuuden, päätin että tämä saa riittää. Tito muutti ensin takaisin kasvattajan luokse ja sieltä sitten kasvattajan tyttären luokse ainoaksi koiraksi. 

Sekä Tito että Wallu ovat luonteeltaan jokseenkin samanlaisia "vain minä, minä, minä" -tyyppejä ja olisivat kumpikin halunneet olla nimenomaan minun huomion keskipisteenä, mutta myös muiden huomion keskipisteenä ja se aiheutti kinaa. Luopuminen ei ollut helppoa, mutta olemme selvinneet siitä suht hyvin. Tito muutti kasvattajan luokse 27.10. ja lopulta kävimme tekemässä paperit 21.11. eli yhteensä koko prosessi on siis vienyt useamman kuukauden aikaa eikä kyse ole mistään hetken mielijohteesta tehdystä päätöksestä. 

Jatkamme Wallun kanssa harrastamista kuten ennenkin. Tito antoi minulle paljon enkä kadu yhtään sitä, että tuo pieni villapallero muutti meidän elämäämme.

torstai 11. lokakuuta 2012

Pentuprojekti


Keskikesällä, kuukausi muuttomme jälkeen vieraanamme Iisalmessa kävivät Heidi ja Saana-parsoni, toiveena pieniä parsoneita ilahduttamaan maailmaa. Astutus onnistui pienistä vaikeuksista huolimatta (kukapa nyt heti ensimmäisellä kerrallaan onnistuu täydellisesti) ja pari kuukautta myöhemmin, syyskuun alussa maailmaan tupsahti seitsemän pientä parsonilasta, kolme urosta ja neljä narttua. Onnea Heidille ja Saana-emälle.

Yhdistelmän isänä on siis blogin Wallu, FI MVA FI KVA Smells Like Strong Gunnar.
Emä on näyttelyissä ERI:llä palkittu, terveeksi tutkittu, perheen toimiva metsästyskoira Batzi's Sparrow "Saana", alla kuvalinkki Leena Mäkelän kuva-albumiin josta löysin yhden kuvan Saanasta

Linkki yhdistelmän sukutauluun (Pedigree info of Wallu's puppies)

Pentueen vanhemmilla on molemmilla terveeksi tutkitut silmät, polvet, lonkat (B/B & A/A) ja kyynärät (0/0 & 0/0) sekä lisäksi molemmat on testattu linssiluksaation osalta geeneiltään terveeksi (PLL DNA clear).

//

Our Wallu (Fi Ch & Fi WCh Smells Like Strong Gunnar) has got puppies! Dam is Batzi's Sparrow (EXC from dog shows, good working hunting dog)

Puppie's sire and dam both have healthy eyes, knees, hips (sire B/B, dam A/A) and elbows (0/0 & 0/0).

Down there is a picture of one girl and one boy in the age of five weeks. All boys and two girls are still looking for homes! Please contact if you are interested.

Alla kuva yhdestä nartusta...
 ... ja yhdestä uroksesta.

Kolme urosta ja kaksi narttua etsivät vielä omaa metsästyksestä ja/tai mahdollisesti harrastuksista kiinnostunutta kotia. Otathan yhteyttä jos olet kiinnostunut!

hanne.sep[at]gmail.com

Päivitystä...

Elämä vie mennessään ja jostakin täytyy aina karsia. Tällä kertaa blogi joutui väistymään hetkeksi elämän kiireiden edessä.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Olemme muuttaneet Iisalmeen ja Wallu on saanut jälkikasvua, nämä ehkä ne tärkeimmät kohokohdat. Lisäksi olemme jatkaneet koirien kanssa harrastuksia, näyttelyitä, agilityä ja rallitokoa, joista kaikki ovat tällä hetkellä enemmän tai vähemmän tauolla.

Näyttelyistä sen verran että Kajaanin näyttelyn jälkeen Titon turkin vaihtuminen koki murrosvaiheen. Turkki rupesi takkuamaan vaan enemmän ja enemmän ja muuttumaan erilaatuiseksi. Ehdin ilmoittaa sen jo Rantasalmen ryhmikseen, joka oli 1.7. joten kävimme siellä H:n hakemassa (t. Pirjo Aaltonen) turkin takia. Sen jälkeen turkki rupesikin hiljalleen paranemaan, Kemi KV:sta saimmekin jo taas ERIn ja sen jälkeen on ollut myös Tervakoski KV, Liminka rn ja Turku rn, kaikista Titolle ERI.

Nyt olemme turkinkasvatustauolla, näyttelykehiin palaamme jälleen ensvuoden alkupuolella. :)

Tito myös barffaa nykyään, eli on raakaruokinnalla eikä syö tehdasvalmisteista valmisruokaa, kuivanappuloita tms. Eli ruokavalio koostuu pääosin naudan rustoluista, broilerin siivistä ja kauloista, sian ja naudan jauhelihasta ja sisäelimistä. Eli pakastin on jatkuvasti täynnä kaikkea kivaa rouskuteltavaa, ja pääsee itse kokkailemaan koiranruoat, mikäs sen mukavempaa, suosittelen! Vatsa pelaa ja turkki on tämän myös myös parantunut huomattavasti.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Näyttelyitä

Näyttelyiden täyteinen viikko takana. Mukaan mahtui sekä virallisia että epävirallisia näyttelyitä. Lieksan näyttelystä Wallun kanssa kerroinkin jo, sitä seurasi mätsäri KSTK:n järjetämänä Kajaanissa. Tässä mätsärissä mukanani oli vain Wallu, tulos oli PUN ei sijaa. Koiria oli mukava mukavasti ja taso oli kova! Mutta treeni tuli pojan kanssa tarpeeseen.

Seuraavaksi oli vuorossa Sotkamon koiraharrastien mätsäri Sotkamossa. Tällä kertaa mukana Tito ja seurana Heidi ja Jada. Titon tulos hienosti PUN2 ! Taso oli jälleen kova ja ykköspallille pääsikin oikein upea pikkuvilla ystävämme.

Perjantaina kävimme Oulussa ja vierailimme Titon kasvattajan luona ihan yökunnissa. Tito käyttäytyi yllättävän hyvin vaikka talossa oli juoksuinen narttu / narttuja (vasta loppunut/loppumassa juoksut parilla nartulla) eli hyvät hajut ainakin taisi olla.  Aamulla sitten matka taittui takaisin kajaania kohti useamman koiran voimin. Tiedossa oli ryhmänäyttely pallohallissa, eli turkkien kanssa sumplimista riitti sekä illalla että aamulla pitääksemme turkit kauniina. Onneksi tätä ongelmaa ei ole parsonin kanssa! Mutta kyllä se oli palkitsevaa kun vielä tänäänkin kainalossa on puhdas puudeli. Tulos näyttelystä oli erinomainen, Tito oli JUN ERI 1 ! Mutta ilman SA:ta.

Tänään sitten kävimme Heidin, Hannelen ja Merjan kanssa Iisalmen mätsärissä - ja hyvä reissu olikin! Mätsäri oli oikein kivasti järjestetty ja palkinnot olivat mahtavat! Ja tietenkin reissun kruunasi hyvät tulokset ;) Titolle pienten aikuisten luokasta tulos PUN1 sekä BIS2 ! Hannelen Oona-cavalier myös hienosti PUN1 ja BIS3, onnea! Myös muille matkalaisille punaiset nauhat, eli oikein mukavat tulokset kaikin puolin. Palkinnoksi saatiin Merjan koiralle pitkän ajan ruoat - yhteensä 30 kiloa Best Friend nappulaa. ;)

Tässä vielä Titon arvostelu ryhmänäyttelystä, tuomarina Harry Tast


14 kk. Rungossa oikeat mittasuhteet ja raajakorkeus. Hyvä ryhti, hyvä pään muoto ja ilme. Hyvä raajarakenne, rintakehä kehittymäton ja lyhyt, alalinja voimakkaasti ylös vetäytyvä, runsas pehmeä turkki. Ei parhaassa trimmissä. Takaliikkeet kapeat, joustava askel. Hyvä temperamentti. Laiha.

Kuvia löytyy http//www.1hq.biz/galleria/ tämä blogin kirjoitus ei nykyään enää toimi kunnolla kuvien osalta..

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Lieksa rn

 Kävimme tänään Wallun kanssa Lieksassa ryhmänäyttelyssä tavoitteena saada korkatuksi tämän vuoden näyttelykausi. Ja sehän onnistuikin mainiosti. Wallu sai erinomaisen arvostelun, erinomaisen laatuarvosanan ja oli rotunsa paras. 

Tuomarina toimi Soile Bister. Arvostelu oli tämän näköinen:
Sopivan kokoinen ja sopivan vahvuinen, erinomaisen tyyppinen uros jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis ylälinja, erittäin hyvä pää, hyvät silmät, korvat, pigmentti ja purenta. Hyvä runko, raajat ja häntä. Hieman töpöttävä takaraajan liike. Seistessään hyvin kaunis, erinomainen luonne

VAL ERI 1 SA PU 1 ROP

Alla posetuskuva Wallusta kehien jälkeen.



Ja kuva ryhmäkilpailusta. Tälläkään kertaa emme päässeet isossa kehässä jatkoon, mutta kokemusta karttui taas runsaasti

Ensiviikolla olisi ohjelmassa Kajaanin ryhmänäyttely Titon kanssa sekä varmaan mätsäri tai parikin. 

Viime päivityksestä onkin aikaa reilu kuukausi, tuona aikana ehkä merkittävin tapahtuma mikä on jäänyt tänne päivittämättä on Titon toiset mölliagilitykisat Rakkiareenalla! Junnurata ei mennyt tällä kertaa täysin puhtaasti, kukapa nyt malttaisi enää nätisti tehdä rauhassa kaikkea kun on päässyt juonesta kiinni ;) mutta selvittiin 10 vp:llä toinen rata ja sijoitus oli kolmas! Ensiviikolla käymme ehkä kokeilemassa onneamme KSTK:n mölliageissa, jos uskalletaan kun se on ulkokentällä. ;)



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Polvijärvi rn 1.4.

Ei ollut onneksi aprillipila tämä näyttely, vaikka se vähän pelottikin :) Kuviakaan en taida viitsiä tästä jakaa (eikä mulle olekaan vielä mistä jakaa), kun koira ei ollut parhaimmillaan turkkinsa puolesta. Silti tulos ERI2 hienon arvostelun kera! Tuomarina oli siis Irina Poletaeva ja arvostelu tämän näköinen:

Correct type. A bit heavy skull. Correct dentition. Body enough compact. Nice onthines(?). Correct tailcarriage. Enough angulations. Excellent movement. Coat promising but not ready yet.

Tuo onthines voi ehkä olla enthines, en löytänyt sanakirjasta vastaavaa sanaa. Ei hajuakaan mitä meinaa, mutta en jaksanut mennä kehään kyselemäänkään kun se ei kuitenkaan ollut "vika".

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Vauhdikas viikonloppu

Viime viikko sisälsi paljon jännitystä ja odottavaa tunnelmaa, kun perjantaina oli tiedossa RumaRakin agilityn möllikilpailut ja sunnuntaina villakoirakerhon erikoisnäyttely. Vielä perjantain vastaisena yönä mietin mihin luokkaan Titon ilmoittaisin, kun vaihtoehdot olivat junnuluokka (matalilla kontakteilla ja hypyillä, helppo rata) tai mölliluokka (lähes kaikki esteet, normaalimpi rata). Lopulta päädyin junnuluokkaan siinä mielin, että kisoja tulee vielä ja tämä kisa on tosiaan vain sitä fiiliksen hakua varten, ja oli muuten ihan tarpeeseen!

Perjantaina sitten tiedossa oli pakkaamista ja valmistautumista illan kisoihin. Yllättäen meille tulikin sitten Tellu-koira kylään ja pakkaamiset jäi iltaan ja aamun pikkutunneille... Mutta pojat ainakin tykkäsivät naisvieraista (Tellusta ja tytöistä), joten mikäs siinä! Alla pari kuvaa vieraasta.


Tito oli aika väsynyt eikä vieraasta paljoa välittänyt, mutta Wallu oli kyllä mielissään naisseurasta !

Illalla sitten vuorossa oli möllikisat joihin Tellukin osallistui. Radalta en oikein hyviä kuvia saanut enkä edes minkäänlaista videosta kun kisatilanne tuli vähän äkkiä (rataantutustumiseen meni babyt ja junnut yhtäaikaa, vaikka luulin että olisi erikseen, ja hallissa ei saanut koiran kanssa odottaa niin sekin toi oman mutkansa matkaan) mutta enskerralla sitten täytyy olla valppaampi :)

Otin Titon kanssa kaksi starttia, kun sain varmistettua että ne on samalla radalle (en olisi jaksanut tai uskaltanut startata kahdella eri radalla). Radalla oli ehkä noin 13 estettä, (en enää muista tarkkaan) muutama putki, matala A ja loput hyppyjä. Rata oli sopivan haastava, mikä oli kyllä kiva! Molemmilla kerroilla saimme tehtyä radan puhtaasti läpi ilman virheitä. Toisella radalla Tito karkasi kesken radan viimeiselle esteelle (A-este) mutta tuli onneksi takaisin ennen kuin koski esteeseen. Tähän tuhraantui muutamia sekunteja, mutta saatiin tehtyä silti virheetön rata. Ensimmäisen radan aika oli noin 25s ja toisen noin 28s, näistä parempi jäi voimaan ja sillä saatiinkin junnuluokasta 1. sija :)

Illalla sitten pakkailin loppuun ja aamuyöstä klo 4.00 lähdettiin junassa kulkemaan kohti Tamperetta. Aamulla ystäväni haki meidät asemalta, kävimme ostamassa käytetyn trimmauspöydän ja menimme Nokialle ystäväni luokse. Päivän ohjelmana oli tietysti koirien pesua ja puunausta, vaikka keli oli kyllä ihan hirveä! Jätimme siis Titon pesemisen ihan iltamyöhään ja teimme vaan konetyöt aamupäivällä kun koira oli vielä suht puhdas. Tältä huolimatta iltapissalla turkki vähän kastui kun satoi kaatamalla vettä, ja aamulla olikin tullut melkeen 10cm lunta. Ei ollut yllätys että näyttelyarvostelussa mainittiin turkin kunnosta siis ;)

Sunnuntaina aamulla aikasin pääsi siis lumitöiden tekoon ja lähtö näyttelypaikalle vähän viivästyi. Eikä yhtään auttanut että motari oli ihan hirveässä kunnossa! Mutta päästiin perille paria tuntia ennen keskareiden arvioitua alkamisaikaa. Olin siis jättänyt Titon leikkaamisen lähes kokonaan näyttelypaikalle, kun tiesin että karva vielä elää kosteudesta johtuen ja pinta menee kuitenkin uusiksi... Joten töitä riitti ja nopea sai olla. Onneksi keskarikehä oli vähän myöhässä, mutta ei tarpeeksi paljon että Tito olisi ehtinyt junior handleriin kisaamaan. Olimme lopulta yhtäaikaa ystävieni kanssa kehässä, joten en saanut kehäkuviakaan yhtään (tai en ainakaan vielä ole saanut keneltäkään). Mutta todella mukava reissu oli kaikin puolin! Alla vielä arvostelu ja kuva Titosta Katriinan esittämänä.

Tuomari: Henrik Hannelius

Erittäin hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen nuori uros. Hieman laihassa kunnossa tänään. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvät raajat. Kantaa itseään hyvin liikkeessä. Hyvä häntä. Turkki voisi olla paremmassa näyttelykunnossa.


Tulos JUN ERI



Nopea pihapönötys kotimatkan jälkeen. :) Minulla oli kiire iltapäiväjunaan, joten ei ruvettu laittamaan koiraa enää tätä kuvaa varten.