Ensinnäkin vastoinkäymiset alkoivat jo muutama päivä ennen aiottua matkaan lähtöä, kun Heidi soitti keskiviikkona ja kertoi Topin (heidän 1,5v jacki) olevan hyvin kipeä ja oksentelevan kokoajan. Suunnittelimme silti matkaa ja pohdimme juna-aikatauluja ja päätimme että tulen perjantai-iltana jo, vaikka näyttely on vasta sunnuntaina.
Sitten torstaina Heidi soitti pikapuhelun, että lähtee Topin kanssa lääkäriin kun se ei suostu syömään eikä juomaan mitään, ruiskulla tarjottu vesi oksennettiin heti pois ja poika on tosi alakuloinen. Tässä vaiheessa rupesimme miettimään, että mitä jos Topilla on jokin tarttuva tauti, en uskaltaisi Wallun kanssa mennä niille hakemaan tautia, saatika viemään sitä sen jälkeen koko parsonkansalle! Lääkäri ei osannut sanoa oikein mitään, suolessa ei tuntunut mitään, epäili vatsahaavaa kun oksennuksessa oli kuivaa verta, mutta sanoi että luultavasti ei ole tartuntatauti kun koira ei ripuloi.
Torstai-iltana pohdittiin ja yritin etsiä keinoa päästä julkisilla toisten sukulaisten kautta, mutta mitään vaihtoehtoa ei löytynyt. Päätimme että otetaan riski, tulen lauantaina päiväjunalla, että olen illalla siellä, kannan koiraa kokoajan sisällä ja ulkona korttelin säteellä, ja nukumme vierashuoneessa jossa heidän koiransa eivät ole.
Perjantaina Heidi kertoi ettei Topi ollut oksentanut enää, kun sai oksennuksenestolääkettä ja voi hieman pirteämmin kun sai nesteytystä. Joten trimmasin Wallun loppuun, varasin liput ja luotin siihen, ettei se ole tarttuvaa kun ei ripuloi. Kuitenkin niin, että jos tilanne muuttuu, että heidän toinen koira alkaa oksentelemaan ja voimaan pahoin niin en mene sitten erkkariin tartuttamaan muita. Taudilla oli tähän mennessä kuitenkin jo neljä päivää aikaa itää Vellussa, joka kuitenkin voi yhtä hyvin kuin ennenkin.
Lauantaina lähdin junaan, ja pian sainkin Heidiltä viestin, että kävivät ell nesteytyksessä ja Topilla tuntui suolessa vierasesine! Eli mitään tartuntavaaraa ei ole ja turvallisin mielin saatoin matkustaa heidän luokse. Ainut huoli oli enää Topin vonti, joka heikkenikin koko päivän ja illalla se vaan makasi silmät auki sängyllä hyvin tuskaisen näköisenä. Päätettiin, että kyllä se täytyy viedä leikattavaksi, kun ei ole tiistain jälkeen syönyt eikä juonut mitään, ainoastaan nesteytyksessä saanut nestettä. Kova huoli painoi mieltäni Topin takia, ja pari kyyneltäkin siinä pääsi kun mietin niin pienen koiran leikkaamista, joka on jo todella huonovointinen ja kuihtunut. Wallukin huomasi, ettei kaikki ole hyvin ja käpertyikin yöki kainalooni nukkumaan, vaikkei normaalisti sängyllä saisi olla...
Sunnuntaiaamuna lähdimme ajelemaan siskon miehen kanssa kohti Lohjaa, kun taas Heidi tyttärensä kanssa lähti ajelemaan kohti Turun eläinsairaalaa Topin kanssa. Moneen tuntiin ei tapahtunut mitään erikoista. Topi oli otettu turussa vastaan ja kerrottu vain että kolmelta saa hakea. Lohjalla taas todettiin olevan menossa vasta junnu-urokset kun pitäisi kohta olla avoin luokka jo ainakin puolessa välissä.. eli toisin sanoen kehä oli yli kaksi tuntia myöhässä. Wallua hermostutti odotella boxissa niin pitkän ajan, mutta hermostutti myös boxin ulkopuolella kun kaikki hälinä ja rähinät kaikuivat hallissa. Wallu ei ole koskaan tykännyt halleista, enkä oikein minäkään. Mutta Wallun kanssa harjoiteltiin kehän laidalla liikkumista ja seisomista, jätkä osasi todella loistavasti niinkuin aina! Myös kattelin sen hampaita ja tutkin sitä, kuten myös matkaseurani, ja Wallu oli täydellisesti.
Sitten kun lopulta koitti aika mennä kehään. Wallu meni häntä pystyssä siihen asti kunnes astuttiin ruohomatolle, jolloin häntä tipahti ja laski kuin lehmänhäntä! Korvat meni luimuun ja mulkoili jokasuuntaan että kuka nyt vuorostaan hyökkää kimppuun. Onneksi oli hetki aikaa ennenkuin tuomari alkoi katsomaan koiria, ja sain Wallun piristettyä ja ajattelin että nyt tarvitaan vaan reipasta liikkumista niin kyllä se tästä.
Sitten kauhistuksekseni kuulin, kun tuomari sanoi jotain "on the table" ja kehätoimitsija tulkkasi, että ei liikuta ollenkaan vaan otetaan suoraan pöydälle! Järkytyin ja yritin sitten reippailla Wallua muulla keinoin, kun ei arvosteluakaan saanut häiritä ja koiria oli niin vähän etten kehannut kehästä poistuakaan liikuttaakseni Wallua. Noh se tuntui kuitenkin reipastuvan siitä ja rohkaistuvan.
Sitten pian koitti Wallun vuoro.. Pöydälle kun mentiin, laitoin Wallun niin, että se näki tuomarin. Se ei välittänyt siitä mitään, kunnes tuomari kiersi meidän taakse ja pyysi kääntymään. Mulla löi ihan tyhjää mitä tarkoittaa "turn around"... mietin vaan että around sanotaan yleensä kun pitää tehdä liikkeet kehän ympäri, että mitä ihmettä! Onneksi kehätoimitsija auttoi, että tuomari pyysi kääntämään koiran toisin päin. Wallu hämmentyi tästä lisää ja meni hieman epävarmaksi. Antoi kuitenkin tuomarin katsoa hampaat todella nätisti ja tutkia päätä jne. Sitten tuomari peruutti sivulle ja Wallu alkoi istumaan. Sitten kaikki tapahtui todella nopeasti, en oikein ymmärrä vieläkään mitä tapahtui. Nostin Wallua takaisin seisomaan, sitten ilmeisesti tuomari lähestyi hiljaa koiraa, olin asettelemassa Wallun jalkaa kai, kun se käännähti tuomaria päin ja ärähti. Tuomari peruutti taaksepäin ja katsoi koiraa hämmästyneenä. Wallu oli jännittynyt, jotenkin istui ja nojasi minuun ja pidin siitä kiinni. Tuomari yritti lähestyä kai uudelleen, mutta luopui ja pyysi tekemään kolmion. Nostin wallun pöydältä ja liikuttiin ja Wallu oli ihan normaali. Lopuksi seisotin ja Wallu oli iloisen oloinen, niinkuin yleensä kehässä. Tuloksena kuitenkin EVA ja arvostelulappu oli täysin tyhjä. Mtta yrittänyttä ei laiteta, eikös ne niin ruukaa sanoa? :) Ollaan jälleen kokemusta rikkaampia, sain parsonkalenterin ja vuosikirjan, joten hyvä reissu se oli! Ja sain myös kokemuksen tuosta hallista, että en oikein mielelläni sinne ole Titoa viemässä villaerkkariin maaliskuussa.. Katsotaan vielä lähempänä, mutta ei minua oikein viehättänyt, ja siellä oli sitäpaitsi tosi kylmä vaikka ulkona oli jotain 15 astetta lämmintä ja oikein aurinkoista!
Kiitos paljon Leena Mäkelälle kuvasta! :)
Kotimatkalla saatiin kuulla, että Topin leikkaus oli onnistunut hyvin, ja oltaisiin suunnilleen yhtäaikaa kotosalla. Alla kuva Topista juuri kotiin saapuneena, vain muutama tunti leikkauksen jälkeen. Sen illan Topi lähinnä vaan pötkötti. Seuraavana aamuna oltiin jo paljon virkeämpiä, käveleskeltiin jo vähän ja jaksettiin mennä sängyn alle piiloon lääkeruiskua ;) Maanantaiaamuna tosiaan lähdin junaan takaisin kajaania kohti. Hieman harmittavaa, että Wallulla ei menestystä tullut, mutta tylsäähän se olisi jos aina voitettaisiin :)
Plussana reissussa oli se, että näin Heidin naapuritätiä koiransa kanssa, jonka kanssa siis oltiin Pöytyällä RYP kehässä, ja Wallu ei oikein tykännyt siitä koirasta eikä sekään Wallusta. Tuli todettua myös, kun lenkillä törmättiin etteivät nämä pidä toisistaan kehän ulkopuolellakaan ;) Komea koira se kyllä on, ja omaa komean murinan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti